Tukiosasto

Toiminnan tarkoitus

Osaston tarkoituksena on antaa kaikille mahdollisuus harrastaa palokuntatoimintaa, niin entisille hälytysosaston jäsenille kuin muillekin, joille hälytys- tai naisosaston toiminta ei jostain syystä sovi. Palokunnan hallinto on perustamispäätöstä tehdessään todennut osaston tarpeellisuuden.

Perustamispäätös on tehty vuonna 2004 ja toiminnan käynnistäminen tapahtui tammikuussa 2006.

Makkara tarjoilu,päivä paloasemalla

Hyvät palokuntaveteraanit !
Olisi ehdottoman tärkeätä, että olisitte aktiivisesti luomassa veteraaniosaston
toimintaa sen eri muodoissaan.
Pyytäisimmekin teitä miettimään erilaisia toimintamalleja ja -tapahtumia tulevan
vuoden 2008 ohjelmaksi.
Ehdotuksianne voitte lähettää e-mailina vaikkapa Kari Suomelalle
kari.suomela@dnainternet.net tai
soittamalla Tom Toloselle puh: 040-731 4638 sekä tietysti saapumalla
kokoontumisiltoihimme kertomaan mielipiteitänne.

Rauma brankkorimarssi

 

 

Toimintamuodot

  • Veteraanijaos kokoaa yhteen palokunnan toiminnassa aikaisemmin vaikuttaneet henkilöt. Jaos tulee määrittelemään toimintansa vastaamaan esitettyjä tarpeita. Palokunnan tarpeet liittyvät muun muassa kirjoittamattoman lähihistorian muistiin saamiseksi tekstein, valokuvin ja kerrottujen tarinoiden muodossa.

Toverit tauolla

Tukiosaston jäsenet saavat samat edut kuin muidenkin osastojen jäsenet, osastonjohtaja kuuluu palokunnan päällystöön.

Yhteystiedot:

Tom Tolonen 040-731 4638 veteraanit@virkkalanvpk.fi


Palokuntamme historian kirjaamiseksi on suunniteltu vanhojen valokuvien
tallentamista sähköiseen muotoon.
Siinäkin tarvitsemme apuanne, koska moni teistä muistaa kuvissa esiintyvien
henkilöiden nimiä ja kuvien tapahtumapaikkoja sekä ajankohtia.
Näin ollen osallistumalla iltoihimme ja tutkimalla noita kuvia saisimme tätä tietoa
tallennettua jälkipolville.
Toki monta muutakin aktiviteettia varmasti yhdessä keksimme.

Tapaamisiin
Kari Suomela
toimeksi saaneena
 

Takaisin | Aloitussivulle